Skip to content

Kiinkon vuosi 2024 oli menestyksekäs monessa suhteessa. Vaikka kiinteistö- ja rakentamisalalla on tällä hetkellä vaikea suhdanne, Kiinko onnistui kasvattamaan alaa verkottavien tapahtumiensa osallistujamääriä. Kiinteistöalan Vuosiseminaariin osallistui lähes 700, Rakennuttamisen vuosittaiseen tapahtumaan yli 450 osallistujaa, Talotekniikka NEXT tapahtumaan yli 450 ja uuteen Talousfoorumiin toistasataa alan ammattilaista.

Kiinkon tapahtumat ovat muodostuneet alan ammattilaisten vuosittaiseksi kohtaamispaikaksi, missä voimme yhdessä jakaa tietoa markkinatilanteesta ja alan tulevaisuuden kehityssuunnista.

Koulutusohjelmiin ja pätevyyskoulutuksiin osallistuvien määrä vaihteli hyvin paljon riippuen siitä, mihin kiinteistöalan osa-alueeseen koulutukset olivat suunnattuja. Kiinteistöalan heikko suhdanne näkyi erityisesti kiinteistönvälitysalan ja kiinteistöliiketoiminnan koulutuskysynnässä. Alan vaikeasta tilanteesta huolimatta muut koulutusohjelmat vetivät osallistujia lähes normaaliin tapaan. Erityisesti ammattitutkintokoulutusten ja oppisopimuskoulutuksen kysynnässä oli huomattavaa kasvua edellisiin vuosiin. Kiinko sai järjestämisluvan Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkintoon, mikä auttaa meitä palvelemaan alan yrityksiä entistäkin paremmin.

Kiinkon saama asiakaspalaute on edelleen huippuluokkaa. Kiinkon teettämässä asiakastutkimuksessa vastaajista 77 % mainitsee Kiinkon spontaanisti ensimmäisenä kiinteistö- ja rakentamisalan koulutuksia järjestävänä organisaationa. Koulutuksemme on alalla tunnettuja: 68 % vastaajista tuntee Kiinkon koulutukset erittäin tai melko hyvin.  Kiinko tunnetaan laadukkaana ja arvostettuna kumppanina hankkia ja kehittää ammattitaitoa.  Luotettavuus nousee Kiinkon brändimielikuvaa kysyttäessä vahvimmaksi. Lisäksi vastuullinen koulutuskumppanuus ja uudistuva koulutuskumppanuus ovat kasvussa. 

Asiakkaamme ovat valmiit suosittelemaan Kiinkoa koulutuksen järjestäjänä ja osaamisen kehittäjänä. Kiinkon Net Promoter Score (NPS) on upeat 68.

Kiinteistöalan Koulutussäätiön vuosi oli taloudellisesti menestyksekäs. Säätiön liikevaihto ylitti budjetin ja on noin 4,7M€. Liikevaihdon kasvu edelliseen vuoteen oli lähes 10%. Koulutussäätiön tulos oli budjetoitua parempi ollen 309000€ positiivinen, mikä on selkeästi parempi kuin edellisinä vuosina. Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy jäi budjetistaan liikevaihdon ollen noin 3,05M€, mikä johtui toimialan heikosta suhdanteesta ja kasvaneesta koulutuksen järjestämisen kustannustasosta. Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy:n tulos verojen jälkeen oli 52000€ positiivinen, mikä on olosuhteisiin nähden hyvä.

Kiinkon Malmin toimipisteen asiakastilat ja luokat uudistettiin kesällä 2024. Tämän lisäksi meillä avattiin joulukuussa 2024 kokonaan uusi toimipiste Länsi-Pasilaan Triplan naapuriin. Annankadun toimipisteemme uusimme täysin muutama vuosi sitten. Koulutustilojemme muutoksilla pyrimme jatkossa järjestämään enemmän koulutuksia omissa tiloissamme. Nämä parannukset ja muutokset koulutustiloihimme auttavat meitä luomaan jatkossa entistäkin laadukkaamman opiskelu- ja kouluttajakokemuksen.

Eduskunnassa hyväksytty ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö- ja rahoitusuudistus tulee leikkaamaan  valtionosuustuetun koulutuksen rahoitusta seuraavina vuosina erityisesti aikuiskoulutuksesta. Tämä koskettaa valitettavasti myös Kiinteistöalan Koulutussäätiötä. Kiinkolle tärkeän muun ammatillisen koulutuksen rahoitus tulee lakkaamaan kokonaisuudessaan vuoden 2028 jälkeen. Mikäli tähän ei saada korvaavaa julkista rahoitusta, jatkossa entistä isompi osa Kiinkon koulutuksista tullaan toteuttamaan markkinaehtoisesti ilman valtion tukea. Tästä huolimatta Kiinko tulee tarjoamaan koulutusohjelmia jatkossakin niin, että koko kiinteistöalan koulutustarve tulee tyydytettyä.

Kiinkon hallitus hyväksyi uuden strategian vuosille 2025-2028. Strategiamme keskiössä ovat alaa uudistava tuote- ja palveluportfolio, saumaton yhteistyön kulttuuri, systemaattinen asiakassuhdetoiminta sekä virtaviivainen ja ajanmukainen toiminta. Kiinkon arvot yhdessä, rohkeasti ja vastuullisesti ohjaavat toimintaamme kaikessa tekemisessämme. Kiinkon strategia antaa lupauksen siitä, että tulevista rahoitusleikkauksista huolimatta tulemme jatkossakin palvelemaan koko toimialaa. Koulutussuunnittelua tehdään tiiviisti yhdessä asiakkaiden, kouluttajien ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koko toimialan kehitystä palvellen. Koulutuksemme on jatkossakin ajanmukaista ja pedagogisesti korkeatasoista.

Lämmin kiitos asiakkaillemme, Kiinkon henkilöstölle ja sidosryhmille – Tästä on hyvä jatkaa vuonna 2025!

Jarno Tuimalatoimitusjohtaja, rehtori

Koulutusorganisaationa arvostamme ja panostamme osaamisen kehittämiseen. Henkilöstöstämme yli 83 % on korkeakoulututkinto. Osaamisen kehittymistä tapahtuu suoritettujen koulutusten ja tutkintojen lisäksi työssä oppimalla, kehitysprojekteissa, yhteisöllisin menetelmin kuten työpajoissa ja eri työryhmissä. Kannustamme yksilöitä opintoihin, joita voi suorittaa useimmiten työn ohessa tai opintovapaalla.

Vuosittain tarjoamme harjoittelupaikkoja amk-opiskelijoille, jotka suorittavat meillä opintoihin liittyvää työharjoittelua. Harjoittelijat pääsevät harjoittelun aikana tutustumaan alaan ja saavat monipuolista työkokemusta erinäisistä tehtävistä sekä voivat tehdä opinnäytetyönsä Kiinkolle harjoittelun ohessa. Harjoittelijan tehtävät voivat painottua esim. koulutusten koordinointiin, markkinointiviestintään tai taloushallintoon. Lisäksi tarjoamme kesätyötä nuorille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta työelämästä. Kiinkossa nuoret pääsevät tutustumaan työhön henkilöstömme tuella ja opastuksella turvallisessa ympäristössä. Nuorilta olemme saaneet palautetta rennosta ja avuliaasta työilmapiiristä, jossa on helppo kysyä apua.

Toukokuussa 2024 toteutetussa henkilöstötutkimuksessa työilmapiiriä piti erittäin tai melko hyvänä 86 % kiinkolaisista ja 92 % oli erittäin tai melko tyytyväinen Kiinkon työpaikkana. Henkilöstön hyvinvointiin panostamista pidämme tärkeänä ja tutkimuksen tulosten mukaan onnistumme siinä keskivertoa paremmin eli hyvin arvosanoin.

Jo useana vuonna peräkkäinen kiinkolaiset ovat pitäneet parhaina asioina Kiinkossa työkavereitaan, joustavaa työkulttuuria ja työn monipuolisuutta.

Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen

Vuoden aloitamme koko työyhteisön Pikkupakkasilla, jota vietetään Helsingissä, vuodesta riippuen joko pienen tai purevamman pakkasten siivittämänä.

Alkukesällä vietimme yhteisiä kesäpäiviä Tallinnassa hioen tulevaa strategiaa ja pohtiessamme toimintamme kehittämiskohteita. Ideoinnin vastapainoksi teimme rentoja kävelyretkiä tutustuen Tallinnaan. 

Elokuussa tyhy-päivämme sujui aurinkoisissa tunnelmissa Lapinlahden sairaala-alueen upeassa miljöössä nauttien puistojoogasta sekä leikkimielisestä musavisasta.

Yhteisiä tapaamisia on myös työn ulkopuolella. Harrastekerhot käyvät teatterissa, golfaamassa, tekevät käsitöitä ja pitävät lukupiiriä. Me Kiinkolaiset arvostamme yhdessä tekemistä niin työssä kuin vapaalla.

Tasa-arvoinen ja joustava työpaikka

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmamme tukee ja edistää hyvää johtamista ja työhyvinvointia. Me kaikki kiinkolaiset edistämme työssämme tasa-arvoa. Kohtelemme työkavereita reilusti ja palvelemme asiakkaita yhdenvertaisesti. Tavoitteenamme on oikeudenmukainen, motivoiva ja viihtyisä työyhteisö, jossa osaamista ja tehtyä työtä arvostetaan rekrytoinnista lähtien riippumatta henkilön sukupuolesta, iästä, uskonnosta tai muusta henkilökohtaisesta ominaisuudesta.

Kiinkossa pyritään helpottamaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Henkilöstön on mahdollisuus hyödyntää perhevapaita, opintovapaata, saldovapaita, osittaista vanhuuseläkettä ja palkatonta vapaata niin halutessaan. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa sovitaan tarvittavista joustomahdollisuuksista yksilön erilaisista elämäntilanteista riippuen. Työtä teemme hybridinä ja kerran viikossa on suositeltu toimistopäivä, jolloin kohtaamisia toimistolla on useampia.

Yhteistyötä haastavassa markkinatilanteessa

Vuosi 2024 käynnistyi vauhdikkaasti, kun Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Raklin kanssa yhteistyössä järjestetty Rakennuttaminen 2024 -seminaari houkutteli ennätykselliset 453 osallistujaa Tampere-taloon. Tapahtuman erityisenä uutuutena oli Raksan Laki -podcastin erikoislähetys, jossa haastateltiin alan keskeisiä toimijoita päivän polttavista juridisista kysymyksistä.

Talotekniikka NEXT -seminaari siirtyi vuoden aikana Kiinkon ja järjestöjen yhteisesti järjestämäksi. Maksuton iltapäiväseminaari saavutti suuren suosion ja täyttyi nopeasti. Yhteistyökumppanit olivat vahvasti mukana tapahtumassa edellisvuoden tapaan.

Loppuvuoden aikana Kiinko sopi Tampereen yliopiston kanssa Rakennusfysiikka 2025 -seminaarin järjestämisestä ja käynnisti neuvottelut Building Physics in the Nordic Countries 2026 -symposiumin järjestämisestä. Lisäksi Kiinko ja Tampereen yliopiston Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut käynnistivät Kiinteistö- ja rakennusalan Executive MBA -ohjelman. Vaikka taloustilanne vaikutti osallistujamäärään, kiinnostus ohjelmaa kohtaan oli merkittävää.

Kiinko jatkoi myös pätevyyskoulutusten järjestämistä valvojille, rakennuttajille, asuntokaupan kuntotarkastajille ja kuntoarvioitsijoille. Arvostetut pätevyydet näkyivät suoraan koulutusten suosiossa, sillä kaikki ryhmät käynnistyivät hyvän kokoisina.

Syksyllä Kiinko suunnitteli yhteistyössä Ympäristöministeriön, Rakennustiedon ja Green Building Finlandin kanssa virtuaalista kiertuetta uuden rakentamislain muutoksista. Kiinko vastasi käytännön toteutuksesta, ja kaksi ensimmäistä tilaisuutta lähetettiin Studio AnnaK:sta. Molemmat tilaisuudet keräsivät yli tuhat osallistujaa, mikä korosti aiheen ajankohtaisuutta ja tärkeyttä. Rakennuslaki tulee olemaan esillä koulutuksissamme myös vuonna 2025.

Yhdessä suuntaamme katseet tulevaan.

Anu Karvonen, liiketoimintajohtaja / rakennuttaminen, valvonta ja infra

Koulutuksen tulevaisuus rakentuu yhteistyöllä

Vuonna 2024 uudistimme rohkeasti koulutustarjontaamme. Pääsimme käynnistämään kaksi kokonaan uutta, tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa kehitettyä koulutusohjelmaa. Perustimme uusia ohjausryhmiä sparrailemaan kanssamme koulutustarjontamme kattavuutta ja ideoimaan sisältöjen uudistuksia. Kehitimme Taloushallintofoorumista entistäkin laajempaa osallistujajoukkoa palvelevan Kiinteistöalan talousfoorumin, ja aloitimme kokonaan uuden Sustainability Summit -tapahtuman suunnittelun. 

Kiinteistö- ja rakentamisalalla on jopa pelottavan suuri rooli kestävän kehityksen haasteiden ratkaisemisessa. Keväällä 2024 ensimmäistä kertaa käynnistynyt Sustainability KiRa-alalla -koulutusohjelma vastaa organisaatioiden tarpeeseen tuntea ja ymmärtää paremmin vastuullisuustyön mahdollisuuksia ja sudenkuoppia suhteessa omaan toimintaansa. Koulutusohjelman muoto ja sisällöt muovautuivat monien loistavien keskustelujen myötä.  

Syksyllä 2024 käynnistynyt niin ikään uusi Toimitilavuokrauksen koulutusohjelma sai alkunsa ansiokkaasta PGP-tutkielmasta. Tutkimuksessa eriteltiin toimitilavuokrauksen juridista ja kiinteistöliiketoiminnallista viitekehystä, tunnistettiin puutteita koulutus- ja perehdytysmateriaaleissa ja ennakoitiin kasvavia haasteita osaamisen kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Koulutusohjelman tuottanut yhteistyö oli inspiroivaa ja palkitsevaa. 

Viime vuosien talousmyrskyt ovat muokanneet maailmantalouden maisemaa, ja sen heijasteissa suomalaiseen kiinteistömarkkinaan riittää pureskeltavaa. Kiinteistöalan talousfoorumi keräsi yhteisten keynote-esitysten ja kahden rinnakkaisohjelman pariin yli 150 osallistujaa. Kiitelty ohjelma ja palautteenkin perusteella loistavat puheenjohtajat toivat esiin näkökulmia, joista keskusteltiin vilkkaasti tauoilla ja yhteisellä illallisella.  

Maaliskuussa 2025 toteutuva Sustainability Summit vetää yhteen ja keskusteluttaa suomalaisen KiRa-alan kestävyys- ja vastuullisuustyön kulmakiviä ja uusia avauksia. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Green Building Council Finlandin ja yrityskumppaneiden kanssa. Sustainability Summitin sunnittelussa ja valmistelussa on oltu Kiinkon olemuksen ytimessä – kokoamassa alan toimijoita yhteen vaikeiden, mutta kuitenkin parhaalla tiedolla ja taidolla ratkaistavissa olevien kysymysten äärelle. 

Isojen uudistusten rinnalla aivan yhtä antoisaa on ollut kouluttaa vanhoja tuttuja asioita, saattaa yhä uusia ja uusia osaajia alalle, pohtia yksittäisten opiskelijoiden henkilökohtaisia osaamisen kehittämisen kokonaisuuksia ja syventää yhteistyötä alaa eteenpäin vievien organisaatioiden kanssa. Jokainen keskustelu on ollut merkityksellinen, ja jokainen valmistunut tutkinto on ollut tärkeä. Alan osaamista kehitetään ja ylläpidetään koulutuspäivä, oppimistehtävä ja yksittäinen onnistuminen kerrallaan.

Yhdessä pisarat muodostavat meren, jonka aalloilla on turvallista seilata. 

Eeva-Sofia Hiscock, liiketoimintajohtaja / kiinteistöliiketoiminta, kiinteistönvälitys ja taloushallinto

Keskusteluja, tutkintoja sekä verkkokoulutuksia  

Vuoden 2024 aikana käytiin aktiivista keskustelua asiakkaiden kanssa osaamisen kehittämisestä, rakennettiin uusi koulutusohjelma Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkintoon ja räätälöitiin useille organisaatioille omia koulutuksia esimerkiksi energiaosaamiseen, ylläpidon kehittämiseen, strategiaan ja juridiikan erityiskysymyksiin liittyen. 

Kulunut vuosi oli myös tutkintojen vuosi. Sekä Isännöinnin ammattitutkintoja että Isännöinnin erikoisammattitutkintoja suoritettiin Kiinkossa ennätyksellisen paljon. Ylpeinä voin todeta, että Kiinkon tutkintoasiantuntijat ottavat jokaisen opiskelijan vastaan yksilönä ja saammekin paljon kiitosta kannustavasta otteesta, jolla tutkinnon suorittajat luotsataan saattamaan tutkinnot valmiiksi. Oppisopimukset myös lyhyempiin koulutuskokonaisuuksiin on otettu erittäin hyvin vastaan. 

Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen arvostus on selvässä nosteessa, ja myös osatutkinnot on löydetty. Lyhyempi opiskeluaika yhdistettynä tutkinnon osaan täydentää erinomaisesti alalla jo toimivien ammatillista osaamista. Tutkinnon suorittamisen myötä opiskelijat tarkastelivat yrityksen prosesseja, ja tämä johti useissa tapauksissa konkreettisiin liiketoimintahyötyihin. 

Verkkokoulutustarjontaa laajennettiin merkittävästi, ja sen myötä entistä suurempi osa Kiinkon opiskelijoista saa verkosta täydennystä opintokokonaisuuksiin, tai suorittaa osan opinnoista KiinkoAkatemiassa. 

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon perusteiden uusimistyö käynnistyi ja sen myötä myös koulutus uudistuu. Hyvä esihenkilötyö on yksi keskeisistä työvoiman pitotekijöistä ja kiinnostus esihenkilötyön kehittämistä kohtaan oli kasvussa, mikä kuvasti organisaatioiden panostusta johtajuuden kehittämiseen. 

Uusi rakentamislaki, huoneistotietojärjestelmän eteneminen sekä tietojärjestelmien uudistukset ja integraatiot nousivat vahvasti esiin isännöintialalla ja työ jatkuu. Koulutusten sisällöissä painotettiin tulevia lakimuutoksia, kuten asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain uudistamista. Vastuullisuusteemat nostetiin entistäkin vahvemmin osaksi koulutusten sisältöä, heijastaen osallistujien kiinnostusta sekä alaan kohdistuvia kestävän kehityksen vaatimuksia. 

Korjausrakentaminen kaikissa muodoissaan jatkaa vahvaa kasvua, mikä näkyy myös koulutusten kysynnässä. Erityisesti teknisen isännöinnin, kiinteistöpäällikön, ja energiajohtamisen koulutukset kiinnostavat. Näihin koulutuksiin liittyvissä lopputöissä ja kehittämishankkeissa käsiteltiin monia ajankohtaisia aiheita, mikä herätti vilkasta keskustelua ja ajatustenvaihtoa. 

Olemme myös osaltamme auttamassa uusien osaajien saamista isännöintialalle järjestämällä koulutusta alanvaihtajille sekä tekemällä alaan liittyvää opintokokonaisuutta ammattikorkeakouluopiskelijoille. Keskustelut työnantajien kanssa sekä uusien että olemassa olevien työtekijöiden suunnitelmallisista koulutuspoluista tukevat sekä veto- että pitovoimaa. 

Kiitos menneestä vuodesta kuuluu asiantuntevalle ja ammattitaitoiselle tiimille, maan parhaille kouluttajille sekä vastuullista kiinteistö- ja rakentamisalan tulevaisuutta rohkeasti tekeville alan toimijoille. Niin pienille kuin suurillekin.  

Arvojemme mukaisesti teemme jatkossakin asioita, yhdessä, innostaen ja rohkeasti.     

Katja Haarma,  liiketoimintajohtaja / Isännöinti, tekninen ylläpito, kiinteistöpalvelut, asiakaspalvelu ja juridiikka 

Ammatillinen koulutus

Vuosi 2024 oli Kiinteistöalan Koulutussäätiön 37. toimintakausi. Oppilaitoksella on vuonna 2024 ollut oikeudet myöntää seuraavia tutkintoja ja antaa niihin tutkintokoulutusta.

Ammattitutkinnot:

  • Isännöinnin ammattitutkinto
  • Yrittäjyyden ammattitutkinto
  • Liiketoiminnan ammattitutkinto
  • Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto
  • Yrittäjyyden ammattitutkinto

 

Erikoisammattitutkinnot:

  • Isännöinnin erikoisammattitutkinto
  • Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
  • Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto (1.8.2024 alk.)
  • Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto

Oppisopimuskoulutus

Oppisopimuskoulutus on joustava tapa vastata henkilöstön osaamistarpeisiin. Opintoihin sisältyy oppimista omalla työpaikalla sekä opiskelua Kiinkon eri oppimisympäristöissä. Opintojen sisältö suunnitellaan opiskelijan ja työnantajan kanssa yhdessä vastaamaan osaamistarpeita, työtä ja ammatti- tai erikoisammattitutkinnon perusteita.

Vuoden 2024 aikana meiltä on oppisopimuskoulutuksella valmistunut yli 100 uutta ammattilaista kiinteistöalalle. Olemme vahvistaneet oppisopimusopiskelijoiden palveluprosessiamme sekä osaamistamme yksilöllisten opintopolkujen toteuttamiseen.

Toimintamme painopisteinä vastuullisuus ja laatu

Vuoden 2024 aikana laadimme Kiinkossa uuden strategian, joka on voimassa vuoden 2028 loppuun. Strategiatyössä vastuullisuuden näkökulmat sekä toimintamme laadun kehittäminen olivat keskiössä koko laatimisprosessin ajan. Nämä kaksi elementtiä näkyvät jatkossa myös yhteistyöverkostoillemme sekä asiakkaillemme entistäkin kirkkaampana.

Vastuullisuuden tavoitteet näkyvät toiminnassamme laajasti ja jatkoimme Green Office -sertifioinnin mukaista toimintamme kehittämistä. Malmin toimitilojen osalta suoritettiin myös väliauditointi, josta saimme erinomaista palautetta sekä myös ideoita entistäkin vastuullisempaan toimintaan myös tulevaisuudessa.

Yksi vuoden 2024 isoista muutoksista oli myös koulutustilojen toteuttaminen Pasilaan. Kolme uutta koulutusluokkaa laadukkaalla av-tekniikalla varusteltuna antaa meille jatkossa entistä paremmat mahdollisuudet toteuttaa koulutuksemme laadukkaasti ja mahdollistaa toimivilla ratkaisuilla parhaat mahdolliset oppimiskokemukset opiskelijoillemme, unohtamatta niiden mahdollistamia ratkaisuja myös kouluttajiemme tueksi.

Matti Oinonen, hallinto- ja kehitysjohtaja

Kehitämme aktiivisesti sekä omaa toimintaamme että uusia, innovatiivisia työelämäpalveluita

Kehitystoimintamme on käytännönläheistä ja tähtää aina tulosten hyödynnettävyyteen työpaikoilla. Uusia koulutusratkaisuja kehittäessämme teemme yhteistyötä niin työelämän kuin kotimaisten ja kansainvälisten oppilaitosten, korkeakoulujen ja yliopistojenkin kanssa.   

Laadunkehittäminen

Laadunvarmistus on keskittynyt ammatillisten tutkintojen ja Kiinkon omien tutkintojen suorittamisen kokonaiskehittämiseen. Tutkintomäärien lisäksi huomiota on kiinnitetty opiskelijavuosikertymiin sekä suoritustapojen monipuolistamiseen. Sisäisissä työpajoissa on yhtenäistetty toimintatapoja, lisätty henkilöstön osaamista tutkinnon suorittamisen eri vaiheista ja ohjauksesta.

Kehityshankkeet vuonna 2024

Kehitystoiminnassa tavoitteet nivoutuivat koulutuksen laadunkehittämisen ohella kiinteästi digikyvykkyyden sekä strategisen ja pedagogisen johtamisen kehittämiseen.

Kehityshankkeitamme ovat olleet:

  • Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton vahvistaminen
  • Opiskelijaviestintä ja kouluttajayhteistyö
  • Vaihtoehtona oppisopimuskoulutus
  • Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinnon järjestämislupa
  • Laadunkehittäminen
  • Verkostohankkeet: Digiosaaja.fi, Strapetsi ja Digikyvykkyys

Kiinteistöalan Koulutussäätiön vuosi oli taloudellisesti menestyksekäs. Säätiön liikevaihto ylitti budjetin ja on noin 4,7M€. Liikevaihdon kasvu edelliseen vuoteen oli lähes 10%. Koulutussäätiön tulos oli budjetoitua parempi ollen 309000€ positiivinen, mikä on selkeästi parempi kuin edellisinä vuosina.

Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy jäi budjetistaan liikevaihdon ollen noin 3,05M€, mikä johtui toimialan heikosta suhdanteesta ja kasvaneesta koulutuksen järjestämisen kustannustasosta. Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy:n tulos verojen jälkeen oli 52000€ positiivinen, mikä on olosuhteisiin nähden hyvä.

Kiinkon omistajat

Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy ja Kiinteistöalan Koulutussäätiö sr eli Kiinko on alan keskeisten toimijoiden perustama sekä omistama, ja teemme perustajaliittojen sekä järjestäjien kanssa jatkuvasti tiivistä yhteistyötä.

Suomen Kiinteistöliitto ry
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry
Suomen Isännöintiliitto ry
Kiinteistöliitto Uusimaa ry
Kiinteistötyönantajat ry
Finlands Svenska Fastighetsförening rf
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

Kiinkon hallitus 2024

  • Puheenjohtaja, DI Martti Suomela, Kiinteistöliitto Uusimaa ry:n edustaja
  • Varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Harri Hiltunen, Suomen Kiinteistöliitto ry:n edustaja
  • Riskienhallintajohtaja Janne Heiliö, Suomen Kiinteistöliitto ry:n edustaja
  • Toiminnanjohtaja Juuso Kallio, Suomen Kiinteistöliitto ry:n edustaja
  • Toimitusjohtaja Janne Tuominen, Suomen Kiinteistöliitto ry:n edustaja
  • Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen, Rakli ry:n edustaja
  • Yhteiskuntavastuujohtaja Timo Kanerva, Rakli ry:n edustaja
  • Hankekehitysjohtaja Katariina Haigh, Kiinteistöliitto Uusimaa ry:n edustaja
  • Toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva, Suomen Isännöintiliitto ry:n edustaja
  • Kiinteistöjohtaja Juha Niskanen, Suomen Isännöintiliitto ry:n edustaja
  • Toimitusjohtaja Jussi Mannerberg, Suomen Kiinteistönvälittäjät ry edustaja (varajäsen)
  • Toimitusjohtaja Pia Gramén, Kiinteistötyönantajat ry edustaja (varajäsen)

Hallitus on osakeyhtiön ja säätiön yhteinen ja se toimii samalla säätiön ylläpitämän ammatillisen oppilaitoksen johtokuntana.